Mitä pitäisi ajatella miehestä, joka viikon tuttavuuden jälkeen sanoo: "Mä kyllä toivoisin, että tämä johtaisi johonkin"?
Ehkä tyyppi on vain mennyt sekaisin seksistä. Jos se olisi karkkia, se olisi sellainen 70-luvun toffeepussi, jossa oli sekaisin tummia ja vaaleita toffeita. Nimeä en muista, mutta maun muistan vieläkin. Mmmmmm.
Mainittakoon, että toffee on ainut karkki, johon minulla nyt aikuisena tulee himo. Jos yhden toffeen saan, voisin heti syödä sitä silmät ja korvat täyteen. Mitä sitkeämpää, sen parempi.
Tämän tyypin kanssa on makeaa ja sitkeää, just sellaista kuin pitää. Kadehtikaa vapaasti. Karkin laatua ei ylitä mikään, ellei sitten sen määrä. Älkää kysykö tarkemmin, olen mennyt sekaisin laskuissani.
Sivuhuomautus: avioliittoni päättyi sen verran pitkään sokerittomaan kauteen, että karkkirintamalla elämä on minulle aika paljon velkaa. Yhdessä vaiheessa jopa luulin, että ilman voi elää. Niin kai. Voihan sitä elää ilman kirjoja, leffoja, kukkia ja kauniita kenkiäkin - mutta että vapaaehtoisesti?
Kaikesta huolimatta. Miten voi viikon jälkeen toivoa mitään? Muuta kuin että eilinen ilta olisi jatkunut ikuisesti tai että tämän tyypin voisi piilottaa sängyn alle ja kaivella sieltä esiin aina kun makeannälkä yllättää. Tämmöiset toiveet ymmärtäisin, mutta kaikki muu ihmetyttää tai jopa pelottaa. Pitäisikö mun nyt saman tien pistää pussinsuu kiinni ja juosta karkuun niin kauas kuin pääsen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Mie ymmärrän tuon jutun helekkarin hyvin, ei nimittäin juuri sokerihumalaan päässyt meilläkään loppuaikoina.
Nyt elelen sellaista "eipäs-juupas" kautta, mietin, että onko parempi olla aivan itsekseen ja ilma karkkia vain luopua osasta vapaudestaan ja nauttia karkkia. Vaikeita asentoja.
Mutta kyllä karkki on hyvää, kun sattuu oikea laji kohdalle! Ja nauttiminen on kuin polkupyörällä ajaminen, vaikka edellisestä kerrasta olisi miten pitkään, muisti palaa tosi nopeasti.
Aloin sitten itkeä!
(enkä ole ihan varma, johtuvatko kyyneleet vilpittomästä ilosta vuoksesi vai silkasta itsesäälistä!)
PS Tää on kyllä ihastuttavasti kirjoitettu postaus!
Aika ihme hiippari olisit, jos ihanan karkkisammon luota lähtisit pakoon :-)
Satujatar: Niin, ja kun oikein hyvä laji sattuu kohdalle, se jopa kerta kerralta paranee! Vaikeaa, vaikeaa. Paitsi jos antaa mennä vaan. Tosin siinä on se vaara, että myöhemmin joutuu siivoamaan omia sotkujaan.
SÄ: Ihanko itkeä, voi ei, tässähän tulee itsellänikin tippa linssiin. Ei säälitä ketään, jooko, iloitaan vaan.
En enää oikein tiedä, mihin ja miksi kaikki ne vuodet tuhlasin. Täytyy vain uskoa, että niillä on jotain arvoa. Enkä kyllä murehdi vanhoja yhtään. En ehdi, kun kaikki aika menee nykyhetkestä nauttimiseen :)
Kaura: Kiitos neuvosta, se oli hyvä, koska olen samaa mieltä :) Toivon vaan, että toista osapuolta ei haittaa, jos vaikka syön vaan karkkia enkä jää odottamaan pääruokaa. (Nyt nää vertaukset menee kyllä jo melko omituisiksi.)
Nyt nää vertaukset menee kyllä jo melko omituisiksi
Enää puuttuvat puheet puutarhanhoidosta. (minusta nää toffeetarinat on kyllä paljon tuoreempia ilmauksia)
Puutarhaahan tässä just urakalla hoidetaan :D
Lööpissäkin luki tänä aamuna: Nyt puutarha kuntoon! On siinä varsinainen perhelehti.
Vähänkö epistä, että guuguli oli pistänyt sähkärisi roskapostiin. Nyt vasta löysin tänne...
Onpa hienoa, että olet päässyt nauttimaan elämän toffeista (itsehän en kyseisestä herkusta pidä, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Ajattelen vain suklaan siihen tilalle).
Nyt et muuten pakene! Etkä mieti turhaan mitään pääruokia. Ateria kerrallaan, eiks niin!
Ally, pääasia että löysit! Guugeli on kyllä tehnyt mulle semmoisia tepposia viime aikoina, että sen voisi vaikka viedä saunan taakse. Kiitos myös hyvistä ... ööh ... ateriavinkeistä?
Uijui! Kuulostaa aika herkulta.
Se on, sitä se on ...
Lähetä kommentti