Syksy on lempivuodenaikani, vaikka silloin nukun huonosti ja murehdin rahoja ja niiden riittävyyttä. Rakkauden riittämisestä en kuitenkaan juuri nyt ole yhtään huolissani. Olen varmaan saanut viime päivinä tarpeeksi karkkia.
Aikuisten asiat ovat todella tärkeitä. Pitää katsoa rakastuneesti, koskea ohi mennessään ja välillä laittaa makuuhuoneen ovi kiinni. Perhe pysyy kunnolla koossa vain, kun aikuisten avioliitto toimii.
Hups, kirjoitin vahingossa "avioliitto", vaikka olen päättänyt, että siihen naulaan en toista kertaa astu. Puhutaan mieluummin parisuhteesta.
Kaikki sujuu paremmin, kun avaa suunsa ja sanoo, mitä tahtoo. En ymmärrä, miksi se välillä on niin vaikeaa. Kun oikein pirullinen tuuli iskee, en edes yritä olle rakentava. Sanon vain "ei, ei, ei" ja "ei sitten" - ja jälkeenpäin melkein itken tuhlattuja mahdollisuuksia. Onneksi näin ei käy kovin usein.
Ensimmäinen - tarkoitan tietenkin ainoa - avioliittoni karahti kiville siksi, että emme uskaltaneet puhua etenkään negatiivisista asioista, siitä mikä puuttuu tai mikä on huonosti. Toivon, että sekä minä että herra X olemme ottaneet opiksemme. Herra X:ää en voi mennä hänen uudessa suhteessaan neuvomaan, mutta itseäni voin. Muistutus itselle: sano ikävistä asioista oikealla hetkellä.
