Rivitolkulla tekstiä lähes täysin vailla pointtia

Onneksi on sateinen sunnuntai ja ehkä edes jollakulla aikaa lukea.

Toffeemies on ihme mies. Aina kun luulen, että nyt on kaikki temput nähty, se yllättää jollain uudella.

Kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni joogatunnilla. Ajattelin, että pitää varmaan alkaa tosissaan venytellä. Ettei vaan mene paikat rikki kaikesta hauskanpidosta.

Apropoo hauskanpito. Se oli ainut asia, joka minulla oli mielessä, kun lähdin toffeemiehen kelkkaan. "Toffeemies" ei ole kovin hyvä lempinimi niin kuin ei "Seksipetokaan". Jotta ajatukset pysyisivät kirkkaina edes hetken, kutsukaamme häntä tylsästi vaikka herra A:ksi.

Olemme tunteneet vasta kolmisen viikkoa, mutta olemme jo puhuneet tulevaisuudesta - emme sen kaukaisemmasta kuin vappuviikonlopusta, mutta silti. Minä näen tässä suhteessa suuria epäonnistumisen mahdollisuuksia, joita en juuri nyt halua eritellä, koska se ei ole se pointti. Toisaalta tunnen herra A:han suurempaa fyysistä vetoa kuin keneenkään puolen vuoden sinkkuelämäni aikana (tai itse asiassa sitä ennenkään pitkään aikaan). Mieluiten jäisin joka aamu koko päiväksi sänkyyn sen kanssa. Eikä tämä johdu vain siitä, että mies on käsillä ja seksi sujuu hyvin, vaan vetovoima toimi jo, kun ensi kertaa tavattiin.

Joku ehkä jo haukottelee ja miettii, että jos tuo ei ollut pointti, niin missä se luuraa ja voisko sen jo kaivaa esiin? Pointti liittyy, yllättävää kyllä, eläinkuntaan: jos olisin eläin, olisin vastarannan kiiski, jota aallot kepeästi keinuttavat edestakaisin.

Toistaiseksi minusta on oikein kiva tavata herra A:ta ja antaa ja saada vähän hellyyttä (toffeesta puhumattakaan). Katsotaan nyt, kuinka kauan nautin tästä. Jos alkaa ahdistaa, olen päättänyt, että häivyn. Huom! tietoinen mieleni on päättänyt. Valitettavasti se ei niin kovin paljon ohjaile sitä mitä teen. Tie helvettiin on kivetty juuri tällaisilla aikomuksilla.

Jos nyt hylätään haaveet ja katsotaan, kuka tässä sohvalla istuu ja läppäriä naputtelee: ehkä maailman miellyttämisenhaluisin ja eniten toisista huolta kantava tyyppi. Jos tunnette jonkun, joka on vielä pahemmassa jamassa, otan osaa.

En ole koskaan osannut panna poikki mitään, kenenkään kanssa. Jos tekstarit olisi keksitty 1980-luvulla, ensimmäisten poikakavereideni kanssa olisin tehnyt vanhaset. Paheksun, kun aikuinen ihminen tekee bänät tekstiviestillä, mutta toisen loukkaamista pelkäävälle teinille se tuntuu aika hyvältä vaihtoehdolta. Koska tekstareita ei ollut vielä keksitty, liukenin vain paikalta, en vastannut puhelimeen ja yritin olla törmäämättä tyyppeihin enää koskaan. Aika järkkyä. Avoliitossa tuo ei ollut mahdollista, joten viruin siinä 17 vuotta.

Olen oppinut tuntemaan herra A:ta sen verran, että enää tämä meidän juttumme ei ole pelkkää seksiä. Tiedän, että jos uppoan tähän vielä syvemmälle, en ehkä enää pääse ylös. Onko vähän heppoista toivoa, että me kyllästyisimme toisiimme yhtä aikaa?

Siinä se pointti ehkä olikin. Vaivalla synnytetty rääpäle. Kaikille tänne asti lukeneille kymmenen pistettä ja pinssi.

Disclaimer: En nyt kuitenkaan aio lopettaa tätä, koska tämä on niin kivaa. Enkä edes stressaa mistään, vaikka analysoinkin kaiken puhki. Elämä on jännää, ja joka paikka on kasvun paikka.