Syksy on lempivuodenaikani, vaikka silloin nukun huonosti ja murehdin rahoja ja niiden riittävyyttä. Rakkauden riittämisestä en kuitenkaan juuri nyt ole yhtään huolissani. Olen varmaan saanut viime päivinä tarpeeksi karkkia.
Aikuisten asiat ovat todella tärkeitä. Pitää katsoa rakastuneesti, koskea ohi mennessään ja välillä laittaa makuuhuoneen ovi kiinni. Perhe pysyy kunnolla koossa vain, kun aikuisten avioliitto toimii.
Hups, kirjoitin vahingossa "avioliitto", vaikka olen päättänyt, että siihen naulaan en toista kertaa astu. Puhutaan mieluummin parisuhteesta.
Kaikki sujuu paremmin, kun avaa suunsa ja sanoo, mitä tahtoo. En ymmärrä, miksi se välillä on niin vaikeaa. Kun oikein pirullinen tuuli iskee, en edes yritä olle rakentava. Sanon vain "ei, ei, ei" ja "ei sitten" - ja jälkeenpäin melkein itken tuhlattuja mahdollisuuksia. Onneksi näin ei käy kovin usein.
Ensimmäinen - tarkoitan tietenkin ainoa - avioliittoni karahti kiville siksi, että emme uskaltaneet puhua etenkään negatiivisista asioista, siitä mikä puuttuu tai mikä on huonosti. Toivon, että sekä minä että herra X olemme ottaneet opiksemme. Herra X:ää en voi mennä hänen uudessa suhteessaan neuvomaan, mutta itseäni voin. Muistutus itselle: sano ikävistä asioista oikealla hetkellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oijoi, taas kuulostaa tutulta. Vaikka sekä minä itse että Toi muistutamme tämän tästä minua, että kannattaisi puhua ajoissa (ETTEI TARVII HUUTAA KUIN HINAAJA SIINÄ VAIHEESSA KUN HERMO LOPULTA RATKEAA), on se silti tuskaisan vaikeaa. Muistamisessa ei niinkään ole ongelmaa, vaan siinä ettei halua ruikuttaa turhasta. Eikä oikein tiedä, mikä on ruikutusta turhasta, mikä asiasta ja mikä ihan vaan tavan PMS:ää, mikä on tietenkin aina asiaa, mutta jona aikana kaikkein eniten kannattaisi harkita sanojaan ja tekojaan. Ehkä.
Perkeleen parisuhteet + hihi.
Minä taas olen mennyt toiseen äärimmäisyyteen: nykyisin sanon kaikesta ja ihan heti, välillä älyttömistäkin asioista kuten siitä, millaisella muovipussilla mies on vuorannut roska-astian ... Jospa tämän heiluriliikkeen jälkeen löytäisi kultaisen keskitien?
Minä sanon..mutta mies ei sano. Sitten minusta tuntuu että valitan koko ajan.
Violet: Meillä kävi eksän kanssa niin, että aluksi minä sanoin, koska se oli minulle luontainen tapa toimia. Eksä veti pienestäkin herneen nenään, ja siksi pikku hiljaa lopetin sanomisen minäkin. Jälkeenpäin ajatellen elin ihan säästöliekillä, en ollut ollenkaan oma itseni. Jatkuva itsensä tukahduttaminen ei varmastikaan ole terveellistä. Siksihän nyt onkin niin ihanaa, kun saa sanoa.
Summa summarum, kannattaa tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu - mutta tietyissä rajoissa. Ne rajat kun vielä löytäisi ...
Lähetä kommentti